Kolumni Selvis -lehdessä:

Tarinassa on voimaa

Elämme juuri nyt tarinoiden kulta-aikaa. Viime vuosina monet artistit ovat tulleet estradeille tarinavetoisilla lauluilla, varsinkin singer-songwriterit. Muut lauluntekijät ovat myös huomanneet tämän, koska yhä enemmän artistit tilaavat tai toivovat tarinoita. Itse mietin usein, että eivätkö kaikki laulut ole tarinoita. Toivoisin tarinan määritelmän olevan mahdollisimman laaja. Yleisesti ajatellaan, että siinä on oltava selkeät päähenkilöt, jotka tekevät jotain tai kulkevat johonkin.

Päähenkilöt kokevat asioita ja tunteita. Kaiken kokoaa yhteen kertosäkeistö, jossa on yleispätevä oivallus, johon kuulijan on helppo samaistua tai yhtyä. Loppu on tärkeä, koska siinä on usein jotain yllättävää, jotain joka saa kuulijan kuuntelemaan tarinan loppuun. Minkälaisia ovat tarinattomat laulut? Hetken tai tunteen kuvaus on myös tarina.

Lapsena kuuntelimme satuja lumoutuneena. Niihin sisältyi usein jokin opetus, joka opetti meille mikä on oikein ja väärin. Tarinoiden hienous on siinä, että ne kertovat heti ja konkreettisesti mitä tapahtuu. Ainakin niiden opetukset ovat helposti ymmärrettäviä, siihen ei välttämättä tarvita analyysejä ja teorioita. Kiinnostus tarinoista kertoo myös jotain ajastamme. Olemmeko ehkä kadottaneet jotain itsestämme ja etsimme sitä tarinoista? Pakottaako maailma meidät ottamaan itsensä ja itsemme liian vakavasti? Samalla kun hukkaamme taitoamme nauraa itsellemme ja lapsen kyvyn ihmetellä maailmaa, kadotamme jotain sellaista, mikä meissä on ollut alusta asti. Annammeko itsellemme riittävästi mahdollisuuksia haltioitua, liikuttua tai ylipäänsä tuntea? Eivätkö nuo tunteet ole juuri niitä tarinan rakennuspalikoita? Tässä on lauluntekijöille tuhannen taalan paikka.

Ehkäpä kaipuumme yksinkertaisempaan maailmaan saa meidät haikailemaan tarinoita. Niissä moniselitteisetkin asiat ovat ymmärrettävässä muodossa. Kalvosulkeisten aika on ohi, se myönnetään jo useammalla suulla. Joskus vähän on enemmän, tämä pätee nimenomaan siihen, kun saavillinen tietoa voidaan korvata tarinalla. Lisäksi tarinan merkitys ei välttämättä muutu, vaikka se kerrottaisiin kulttuurisesti erilaisessa ympäristössä. Tarinalla on tietty yleispätevä merkitys kaikkialla. Se pitää sisällään paljon hiljaista tietoa. Kuulin juuri perustetusta yrityksestä, jonka liikeidea pohjautuu pitkälle siihen, että se luo ja rakentaa muille yrityksille tarinoita. Toivottavasti noin kiehtova ajatus kantaa näin pienessä maassa. Yritykset ovat huomanneet saman minkä lauluntekijät ovat tienneet jo pitkään; tarinat inhimillistävät asioita ja tuovat tunteita pintaan.

Kyynisyys on pelottavaa, mutta tarinat luovat sille jonkinlaisen vastavoiman. Tarinat ovat pieniä polkuja, kiertoteitä, jotka eivät vie suoraan perille. Ne ovat kuitenkin kokoansa isompia, koska ne auttavat meitä ymmärtämään asioita ja toivottavasti myös vähän enemmän elämää.

Kolumni, Pitäjänuutiset (2019)

Muunneltua totuutta

Marcus Fabius Quintilianus oli roomalainen lakimies ja retoriikan opettaja. Quintilianus kirjoitti puhetaidon oppikirjan Puhujan kasvatus.  Yksi hänen viisauksistaan on yleispätevä yhä edelleen: Valehtelijalla pitää olla hyvä muisti. Valehtelusta on kirjoitettu paljon viisaita ajatuksia, joten aihe on herättänyt mielenkiintoa oikeastaan aina.

Valehtelijaa ei uskota silloinkaan kun hän puhuu totta, pohti Aisopos, joka oli muinaiskreikkalainen satujen kirjoittaja. Valehteleminen on kiellettyä, myös harhaoppisten paljastamiseksi, kirjoitti teologi ja filosofi Augustinus. Suomalainen kirjailija ja runoilija Elmer Diktonius kirjoitti; Valhe on totuuden viikunanlehti - sitä tarvitseville. Myös Mika Waltari kirjoitti valheen olemuksesta.  Valheen ympärillä parveilevat näet ihmiset kuin kärpäset hunajakakun kimpussa ja sadunkertojan sanat tuoksuvat suitsutukselta hänen istuessaan karjanlannassa kadunkulmassa, mutta totuutta ihmiset pakenevat.

Kriisiviestintä on tällä hetkellä kovassa huudossa, koska valehtelijat jäävät sanomisistaan kiinni aina silloin tällöin. Yritykset ja julkisuuden henkilöt joutuvat väkisin miettimään omia valmiuksiaan kriisin osuessa kohdalle.  Media on nykyään haukkana joka paikassa ja se mielellään revittelee näyttävästi erilaisista skandaaleista. Kansalaistoimittajia on netti pullollaan, asioista kaivellaan esiin kaikki mahdollinen. Potentiaalisia uhkia on siis paljon ilmassa. Yksi yleisperiaate kriisiviestinnässä on kuitenkin se, että älä valehtele tai oikeastaan sen positiivisempi muoto, puhu totta.

Mediaa seuraava tarkkasilmäinen ja -korvainen ihminen törmää jatkuvasti lausuntoihin, joiden antajat ovat selvästi opiskelleet ja sisäistäneet kriisiviestinnän. He tekevät kaiken juuri päinvastoin ja samalla he murentavat pala kerrallaan kansalaisten luottamusta julkiseen sanaan.  Tässä lyhyt ohjeistus kaikille niille, jotka haluavat oman elämänsä donaldeiksi ja vladimireiksi. 

Muista olla mahdollisimman ylimielinen. Vähättele ja naura kaikille, jotka ovat eri mieltä kanssasi.
Muista valehdella itsesi hyväksi aina kun voit. Syytä muita ajojahdista ja kiinnitä huomiota johonkin mitättömään yksityiskohtaan ja jauha siitä. Älä pyydä anteeksi missään tilanteessa, koska et ole tehnyt mitään väärää, vaikka muut ovat kyllä sinua ahdistelleet. Ole pahoillasi, jos joku on pahoittanut mielensä, mutta mitään anteeksipyydettävää ei ole. Muista myös uhriutua. Puhu itsestäsi, ajojahdista ja syytä muita. Vertaa itseäsi esimerkiksi johonkin historialliseen henkilöön, jonka kaikki tietävät, sinä olet kärsinyt samalla tavalla kuin hän.

Marttyyrikortti kannattaa vetää aina esiin. Syytä muita kaikesta, koska syyllisiä on helppo keksiä. Tässä muutama käyttökelpoinen esimerkki syyllisistä: kesätyöntekijä, atk, sijainen, kassajärjestelmä, kardaaniakseli, valtio, uudistus, kateelliset ihmiset, pesukoneen rikkoutuminen ja sokerina pohjalla naapurin Hönö.

Näillä eväillä oletkin valmis jatkamaan eteenpäin. Tavataan huipulla.