Toimittaminen

Teen henkilöjuttuja Selvis -lehteen.
Olen kolumnisti Pitäjänuutisissa.
Teen lehtijuttuja erilaisiin lehtiin, mm.yritysten sidosryhmälehtiin.
Toimitin juttuja kunkoululoppuu.fi -sivustolle. (Ammatinvalintaa nuorille)
Minulla oli kolumnipalsta Iskelmä-lehdessä.
Olin monta vuotta Käsipallolehden toimittaja.
Tein kaksi vuotta Sävelradioon "Sanat on" -nimistä ohjelmaa.
 

Linkki syksyllä 2014 julkaistuun juttuun.
http://www.elvisry.fi/artikkeli/lauluntekijana-naiden-tahtien-alla
sekä maaliskuussa 2015 julkaistuun juttuun.
http://www.elvisry.fi/artikkeli/fiilis-voittaa-aina-kaiken

 

 

 

 

 

Kolumni Selvis -lehdessä:

Tarinassa on voimaa

Elämme juuri nyt tarinoiden kulta-aikaa. Viime vuosina monet artistit ovat tulleet estradeille tarinavetoisilla lauluilla, varsinkin singer-songwriterit. Muut lauluntekijät ovat myös huomanneet tämän, koska yhä enemmän artistit tilaavat tai toivovat tarinoita. Itse mietin usein, että eivätkö kaikki laulut ole tarinoita. Toivoisin tarinan määritelmän olevan mahdollisimman laaja. Yleisesti ajatellaan, että siinä on oltava selkeät päähenkilöt, jotka tekevät jotain tai kulkevat johonkin.

Päähenkilöt kokevat asioita ja tunteita. Kaiken kokoaa yhteen kertosäkeistö, jossa on yleispätevä oivallus, johon kuulijan on helppo samaistua tai yhtyä. Loppu on tärkeä, koska siinä on usein jotain yllättävää, jotain joka saa kuulijan kuuntelemaan tarinan loppuun. Minkälaisia ovat tarinattomat laulut? Hetken tai tunteen kuvaus on myös tarina.

Lapsena kuuntelimme satuja lumoutuneena. Niihin sisältyi usein jokin opetus, joka opetti meille mikä on oikein ja väärin. Tarinoiden hienous on siinä, että ne kertovat heti ja konkreettisesti mitä tapahtuu. Ainakin niiden opetukset ovat helposti ymmärrettäviä, siihen ei välttämättä tarvita analyysejä ja teorioita. Kiinnostus tarinoista kertoo myös jotain ajastamme. Olemmeko ehkä kadottaneet jotain itsestämme ja etsimme sitä tarinoista? Pakottaako maailma meidät ottamaan itsensä ja itsemme liian vakavasti? Samalla kun hukkaamme taitoamme nauraa itsellemme ja lapsen kyvyn ihmetellä maailmaa, kadotamme jotain sellaista, mikä meissä on ollut alusta asti. Annammeko itsellemme riittävästi mahdollisuuksia haltioitua, liikuttua tai ylipäänsä tuntea? Eivätkö nuo tunteet ole juuri niitä tarinan rakennuspalikoita? Tässä on lauluntekijöille tuhannen taalan paikka.

Ehkäpä kaipuumme yksinkertaisempaan maailmaan saa meidät haikailemaan tarinoita. Niissä moniselitteisetkin asiat ovat ymmärrettävässä muodossa. Kalvosulkeisten aika on ohi, se myönnetään jo useammalla suulla. Joskus vähän on enemmän, tämä pätee nimenomaan siihen, kun saavillinen tietoa voidaan korvata tarinalla. Lisäksi tarinan merkitys ei välttämättä muutu, vaikka se kerrottaisiin kulttuurisesti erilaisessa ympäristössä. Tarinalla on tietty yleispätevä merkitys kaikkialla. Se pitää sisällään paljon hiljaista tietoa. Kuulin juuri perustetusta yrityksestä, jonka liikeidea pohjautuu pitkälle siihen, että se luo ja rakentaa muille yrityksille tarinoita. Toivottavasti noin kiehtova ajatus kantaa näin pienessä maassa. Yritykset ovat huomanneet saman minkä lauluntekijät ovat tienneet jo pitkään; tarinat inhimillistävät asioita ja tuovat tunteita pintaan.

Kyynisyys on pelottavaa, mutta tarinat luovat sille jonkinlaisen vastavoiman. Tarinat ovat pieniä polkuja, kiertoteitä, jotka eivät vie suoraan perille. Ne ovat kuitenkin kokoansa isompia, koska ne auttavat meitä ymmärtämään asioita ja toivottavasti myös vähän enemmän elämää.